lauantai 30. huhtikuuta 2016

Tulppaanipellon tarina

Tulppaanipellot ovat hulppean näköisiä, mutta niillä ei kasvateta tulppaaneja myyntiin, vaan viljellään sipuleita. Viljely on vuoroviljelyä, joten jos jossain on tänä vuonna tulppaaneja siellä on ensi vuonna narsisseja tai hyasintteja (tai tyhjää). 



Syksy

Maa kynnetään vuosittain, maan tulee olla tuore. Lisäksi lannoitetaan. Sipulienkasvatuksessa käytetään  huomattavia määriä lannoitteita ja torjunta-aineita, se onkin Hollannin top 2 ympäristöäkuormittavin maanviljelystapa (ykkösenä karjatalous). Pienet sipulit istutetaan muokkauksen ja lannoituksen jälkeen. Sitten pellot peitetään oljella joka suojaa liialta kylmältä sekä eroosiolta (tuuli vie kuivaa maata sipulien päältä mennessään).



Talvi

Lopputalvesta (tammi/helmi)oljet poistetaan ja maa lannoitetaan taas, tällä kertaa lietelannalla, joka myös suojaa eroosiolta. Alkaa jo näkyä versoja.

Tulppaanipeltoon on jäänyt edellisvuodelta muutama narsissi.

Kevät

Kukinnan alettua kasvattajat kiertelevät peltoja ja poimivat sairaita yksilöitä pois. Edelleen tänä päivänä tämä tapahtuu käsin, pitkälti Puolalaisen vierastyövoiman toimesta. 



Terveistäkin kasveista poistetaan kukinnat varhaisessa vaiheessa jottei energiaa kulu kukkaan ja siemenien tuottamiseen. Käytännössä, jos haluaa nähdä kukkapellot, ajoitus on todella tiukka, tulppaanit kukoistavat vain parin viikon ajan. 

Ensimmäisenä aukeaa eteläreuna.

Ja kun ne kaksi viikkoa voivat osua, lämpötiloista riippuen, huhtikuun alusta toukokuun alkuun niin esim. viikonloppureissun oikea ajoitus lienee aikalailla tuuripeliä.

Kukkapuimuri napsii terälehdet pois.
Kukkapeltoalueella on varmasti hienoa asua - ne pari viikkoa. Pääosan ajasta pellot ovat ruskeita (multaa/olkia). Keväällä ensin kukkivat narsissit ja sitten hyasintit, tulppaanit ovat viimeisiä.

Puitu (terälehdet massa) ja vielä kukkiva pelto
Osa kukista myydään, pitkälti maatilojen suoramyyntinä. Lehdet ja varret jätetään pellolle. Niiden avulla sipuli kerää myös energiaa kun uusia sipuleita muodostuu vanhan ympärille.

Kesä


Lehtien kuihduttua ja kellastuttua on aika nostaa sipulit maasta. Tämä tapahtuu kesäkuun puolivälistä elokuun loppuun. Tulppaanien osalta juurien sekä varsien jäännökset poistetaan sipulivarastossa usein käsin (sesonki / kesätyöntekijöitä). Pääosa varsista ja lehdistä jää pellolle, missä ne lopulta poltetaan. Sipulit lajitellaan koneellisesti koon mukaan ja lasketaan. Myös edelleen karsitaan sairaita pois. Kuivatus tapahtuu korkeissa lämpötiloissa. Lisäksi sipuleihin lisätään torjunta-aineita. Isot sipulit menevät myyntiin, pienet istutetaan taas syksyllä maahan.

Infotaulu Keukenhofissa.

Narsissien ja hyasinttien kukintoja ei jostain syystä poisteta.

Hyasintit tuoksuvat voimakkaasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti