sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

VDL Stud / Talliesittely 3

Alkuun olin asialinjoilla ja heppa-asiaa harvakseltaan. Nyt pukkaa jo hevosia jokatoinen posti. No, mikäs sen mukavampaa.

Tällä kertaa juhannuksenaluskeskiviikon reissu. Teen töitä vain 4 päivää viikossa, keskiviikko on vapaa. Siksi useimmat juttuaiheet (hevosmarkkinat, "villihevosten" kuvaus jne) osuvat sille päivälle. Neljän päivän työviikko on Hollannissa yleinen, tarvinnee laittaa siitä jossain kohtaa pikku postaus.

Mutta tällä kertaa olin siis Friisinmaalla, ja vierailukohteena VDL Stud. VDL on lyhenne nimestä Van der Lagerweg, ja siittola onkin perheyritys vuodesta 1972.

Urheiluhevosten talli

Edustusmaneesi (huomaa lippu!)
VDL on iso oriasema, joka lisäksi antaa (liisaa?) orejaan kisattavaksi sekä Hollantiin, että maan ulkopuolelle, mm Ruotsiin on vahvat siteet. Paikanpäällä oli ehkä kaksi kolmannesta orikuvaston oreista. Pääosa oreista on estepuolelle, mutta mahtuu joukkoon muutama kouluorikin. Yhden niistä, Zuidenwindin, bongasinkin heti pari päivää myöhemmin CHIO Rotterdamin koulukisoissa.

Zuidenwind / Rose Mathisen (SWE)

Ehkä osa esteoreistakin olisi ollut Rotterdamissa kisaamassa, mutta katsoin itse vain koululuokat. Ainakin nimiorien jälkeläisiä olisi taatusti näkynyt radalla. Meinaan eritoten vanhusten siivessä oli aika nimekästä porukkaa:


Yllä Cardento vm -92, Horsetelexin mukaan reilut 2000 jälkeläistä (ja sielläkin vain osa), tutun sanoilla Cardentosta on tyyliin puolet Ruotsin estehevosista. Astutusmaksu 2200 euroa. Taitaa puuttua pari etuhammasta.


Corland vm -89. Corlandilla on Horsetelexissä lähes 2000 jälkeläistä, mm. Anna-Julia Kontion Fardon on Corlandista. 1500 e.



Nestori Emilion 30v! Eli 1986 syntynyt, jälkeläisiä kannassa "vain" 1100 ja hintakin hieman edukkaampi, 1250e. Vieläkin saa tuoreena, vanha jaksaa hypätä.


Ja ainoa minulle tuttu isompi nimi: Indoctro vm-90. Heti seisoi ryhdissä kun havainnoi kameran. Jälkeläisiä Horsetelexissä näppärät 3924(!) kpl, aikoinaan minullekin kaupiteltiin kimotammaa, paperiton mutta vannoivat, että Indoctrosta (juu, varmasti). 2000 erkillä saisi.

Huomioonottaen, että Friisinmaalla tallivuokra on luokkaa 120 euroa kuussa, ja omakustannehinta varmasti sen alle, Indoctronkaan ei tarvitse toimittaa tavaraa kuin alle kerran vuodessa, niin kulut on katettu.

Vanhusten siiven ikkunat olivat ratsatuskentän kulkuväylälle, hörisivät rivissä kun Halivia-tamma (4v) kulki ohi.

Huono kuva, vanhukset kuvan ulkopuolella oik.
Sama kulkuväylä toiseen suuntaan eli vanhukset.
Sitten vielä snadi kuvakollaasi paikasta:

Tää lojui kuivumassa. Vertailu kotona orikuvastoon: Grand Slam i: Cardento, 1000e.

Tää odotteli jotain. Kotona kävi ilmi, että Falaise de Muze, i: Wandor van de Mispelaere, 1250 e. 

Edustusmaneesin reunalla karsinoita.

Indoctro tarhassa juoksutusympyrän vieressä.

Juoksutuksessa (ja Indoctron kohdalla aina kiukkusi) ori Dakar, i: Cardento, 900e.

Brasilialainen koeratsimassa tammaa Deister J, i: Whistler. Ekaa kertaa selässä ja heti hyppii isoja (myös taaempana näkyvän korkeamman meni ja vielä isommankin). Näin minäkin koeratseissa (not). 

Siemennettävien tammojen käytävä. 4e/vrk (6e varsan kanssa).

 Ja olihan siellä mukavasti varsojakin.





Viimeisenä melkein Suomibongaus - käyttävät ruotsalaista purua!

Vida stallströ, vanhojen orien käytävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti