tiistai 18. lokakuuta 2016

Tarpeeksi pitkä elämä

Asialliseen postaukseen kuuluvat (kuvitus)kuvat, mutta aihe on nyt senverran rouhea, että en viitsinyt randomeja mummoja ja pappoja bongailla kaupungilla. Sen sijaan - paikallislehtikuvan lisäksi - kuvituskuvina hevosia.



Lähde on siis taas kerran paikallislehti, toki olen aiheesta lukenut ja kuullut muualtakin. Hollannissahan eutanasia on sallittu. Tästä täytyy jossain kohtaa kirjoittaa oma juttunsa, mutta vahvan oman tahdon + parantumattoman, kuolemaan johtavan, sairauden omaava henkilö voi anoa eutanasiaa. Tietenkin asiassa tarvitaan ainakin parin lekurin mielipide, mutta esimerkiksi selvästi terminaalivaiheessa oleva syöpä on käypänen syy ja eutanasia on yleisesti hyväksytty. Miksi kärsiä väkisin loppuun asti?

HD 14.1.2016
Mutta entäpä, jos kuolemaan johtavaa tautia ei ole? Entäpä jos ikää on yli 80 vuotta, aviopuoliso on kuollut, kaverit ovat kuolleet ja elämä rajoittuu omaa yksiöön? Taikka kolmioon sänky-kiikkustuoli-vessa, kun liikuntakyky heikkenee? Entäpä jos ei enää huvita elää?

Tästä on nyt tekeillä lakialoite: Mahdollisuus eutanasiaan tapauksessa, jossa ihminen 'kokee elämänsä olevan valmis' (huono suomennos, 'voltooid' on englanniksi complete, joka kuvaa sanaa 'valmis' paremmin mitä haetaan. Loppuunsaatettu, täydellinen, 'kaikki on nähty'). Lisäksi lakialoitteessa manitaan 'ihmiset joille elämällä ei ole merkitystä ja joille elämä on muodostunut taakaksi'. Aloitteessa ei mainita ikärajaa.

Vanhusten kohdalla uskon, että aloite voi hyvinkin täyttää tehtävänsä, olen itsekin tuntenut parikin vanhusta joille elämä oli lopun odottelua, ja jotka sen myös ääneen sanoivat. Lehtijutussa manitaan 83-vuotias Hra. Heijnekamp, joka lopetti syömisen jotta 'pääsi pois'.

Mutta tässä on tietenkin ongelmansa, esimerkiksi perintöä kärkkyvät sukulaiset jotka alkaisivat painostaa elämäänsä tyytyväistä vanhusta, taikka vastaavasti vanhus joka alkaisi tosissaan kokea olevansa taakka (/kallis) yhteiskunnalle ja lähtisi velvollisuudentunnosta hakemaan elämänlopetuslupaa.

Toisaalta se, ettei lakialoitteessa ainakaan toistaiseksi ole ikärajaa voi kyllä johtaa monimutkaisiin tilanteisiin itsemurhakandidaatien ynnä muiden vakavasti masentuneiden kanssa 'joille elämällä ei ole merkitystä'.



Mikäli laki hyväksytän, se on maailmassa ensimmäinen lajiaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti